Splitboardin sidokset ratkaisevat, nouseeko rinne sujuvasti vai muuttuuko retki kaatuilluksi tunturissa. Tämä artikkeli on retkilautailijalle, joka valitsee ensimmäisiä splitboardin sidoksia tai miettii, miksi nykyiset tuntuvat kömpelöiltä nousussa. Käymme läpi, miten nousutuet ja kantakoukut toimivat, miten niitä käytetään maastossa ja missä tavallisimmin mennään vikaan. Kun mekaniikka on selvä, siirtymä nousuasennosta laskuasentoon kestää tunturissa alle kaksi minuuttia eikä vartin räpläystä hanskat jäässä.
Miten splitboardin sidokset eroavat tavallisista
Splitboard jakautuu nousua varten kahdeksi sukseksi. Sidoksen pitää siis toimia kahdessa tilassa. Nousutilassa side kiinnittyy suksen etuosaan saranatapilla, ja kantapää nousee vapaasti kuin telemark-siteessä. Laskutilassa laudan puolikkaat lukitaan yhteen ja side kiinnitetään laudan poikki niin, että se myös sitoo puolikkaat jäykäksi kokonaisuudeksi.
Jos splitboardaus on vielä uutta, perusteet kannattaa käydä läpi ennen sidosten vertailua. Niistä kerrotaan artikkelissa splitboard ja retkilautailun aloitus. Sidokset ovat kuitenkin se osa, jonka kanssa käsittelet välineitä joka ainoalla retkellä.
Markkinoilla on kaksi päätapaa. Puck-järjestelmässä (Voilen kehittämä) laudan pintaan ruuvataan pienet kiinnityspalat, joiden päälle side liukuu ja lukitaan tapilla. Rajapintajärjestelmissä, kuten Spark R&D:n ja Karakoramin ratkaisuissa, side lukittuu laudassa olevaan kiskoon tai koukkuihin, jolloin puckeja ei tarvita samassa muodossa. Burton Hitchhiker ja Union Explorer ovat isojen lumilautavalmistajien omia splitboard-siteitä. Kokonaisuuden hinta asettuu tyypillisesti noin 450-800 euroon, ja Karakoram sijoittuu yleensä haarukan yläpäähän.
Nousutuet: milloin matala, milloin korkea
Nousutuki on siteen kantapään alle käännettävä tanko tai levy. Se nostaa kantapäätä niin, että jalka pysyy lähes vaakatasossa myös jyrkässä nousussa. Ilman tukea pohje on jatkuvasti venytyksessä, ja tunnin nousun jälkeen se alkaa krampata.
Useimmissa siteissä on kaksi korkeutta, joissakin kolme. Kokenut retkilautailija kytkee tuet nyrkkisäännöllä:
- Tasainen tai loiva maasto: ei tukea, kantapää laskee laudan pintaan.
- Kohtalainen nousu, noin 10-20 astetta: matala tuki.
- Jyrkkä nousu, yli 20 astetta: korkea tuki.
- Pitkä viisto traverssi kovalla hangella: usein matala tuki, vaikka rinne näyttäisi jyrkältä.
Viimeinen kohta on se poikkeus, jonka moni oppii vasta kantapään kautta. Viistossa traverssissa korkea tuki nostaa painopistettä ja vähentää kanttien pitoa. Tuloksena on alamäen puoleinen suksi, joka lipsuu Kilpisjärven tuulen kovettamalla hangella.
Yleinen myytti on, että korkein tuki tekee noususta aina helpomman. Todellisuudessa liian korkea tuki lyhentää askelta ja siirtää painon päkiälle. Silloin karvanahkojen pito heikkenee, koska paino ei jakaudu koko pituudelle. Jos nahat lipsuvat, ensimmäinen korjausliike on usein tuen laskeminen, ei uran jyrkentäminen. Karvanahkojen kuntoon ja pitoon liittyy omia sudenkuoppiaan, joita käsitellään tarkemmin artikkelissa splitboardin karvanahat ja niiden hoito retkellä.
Tuen kääntämisen pitää onnistua sauvan kärjellä. Jos joudut kumartumaan ja kääntämään tukea käsin, menetät rytmin ja energiaa joka kerta. Kaupassa kannattaa kokeilla, kääntyykö tuki sauvalla myös paksut rukkaset kädessä.
Kantakoukut ja laskutilan lukitus
Kantakoukku on siteen kantapään puoleinen kiinnitys, joka lukitsee siteen laudan päälle laskutilassa. Varpaiden puolella side liukuu kiinnityskohtaan tai kiskoon, ja kantapään puolella koukku tai salpa painuu paikalleen. Juuri tämä kohta ratkaisee, tuntuuko splitboard laskussa yhtenäiseltä laudalta vai kahdelta irralliselta puolikkaalta.
Hyvin toimiva kantakoukku lukittuu selvällä naksahduksella eikä jätä välystä. Jos sidettä voi heiluttaa laudan päällä millinkään verran, se näkyy laskussa viivästyneenä reagointina kanttikäännöksissä. Kovalla hangella ero korostuu, puuterissa vähemmän.
Suomen olosuhteissa koukun suurin vihollinen on jää. Pakkasella nousun aikana kiinnityskohtiin pakkautuu lunta, joka sulaa siteen alla ja jäätyy uudelleen. Laskuun vaihdettaessa koukku ei enää painu pohjaan. Ammattilainen aloittaa siirtymän puhdistamalla kiinnityskohdat ennen kuin edes irrottaa nahkoja, ja muovinen kaavin tai karvanahkojen pakkauksen klipsi riittää siihen hyvin.
Siirtymä noususta laskuun askel kerrallaan
Siirtymä on retkipäivän kriittisin kohta. Seisot usein tuulessa, kädet kylmenevät ja huolimattomuus maksaa. Toistettava järjestys auttaa:
Tasaa ensin pieni taso jalan alle ja tamppaa lumi. Irrota siteet saranatapeista ja aseta ne varmasti hankeen niin, etteivät ne liu’u alamäkeen. Irrota karvanahat ja taita ne liimapinnat vastakkain takin sisään lämpimään. Yhdistä laudan puolikkaat ja sulje kärki- ja perähakaset. Puhdista kiinnityskohdat, liu’uta siteet paikalleen ja lukitse kantakoukut. Tarkista lopuksi jokainen lukitus käsin vetämällä ennen kuin astut lautaan.
Tämä kannattaa harjoitella kotona olohuoneen lattialla ainakin 5-10 kertaa ennen ensimmäistä retkeä. Pallaksen tai Saanan rinteessä −15 asteen tuulessa ei ole hyvä paikka opetella, mihin suuntaan tappi menee.
Yleisimmät virheet splitboardin sidosten kanssa
Varatapin unohtaminen. Monissa puck-järjestelmissä side lukitaan irtonaisella tapilla. Kun sellainen putoaa puuterilumeen, sitä ei löydy. Kokenut retkeilijä kantaa reppunsa kassissa vähintään kahta varatappia ja pientä monitoimityökalua, jossa on oikea ruuvikärki siteen säätöihin.
Tavallisten lautasiteiden käyttö adapterilla. Voilen adapterilevyllä tavallisen sidoksen saa toimimaan splitboardissa, ja se on edullinen tapa aloittaa. Kokonaisuus on kuitenkin selvästi painavampi, ja laskutilassa side ei jäykistä laudan puolikkaita yhtä tehokkaasti. Kokeiluun ratkaisu käy, säännölliseen retkeilyyn harvoin.
Monon ja siteen yhteensopivuuden ohittaminen. Nousussa nilkka joutuu taipumaan eteen tuhansia kertoja. Jäykkä freeride-mono ilman kävelytilaa väsyttää jalan nopeasti, ja liian pehmeä mono taas ei anna tukea traverssissa. Siteen highbackin kulma kannattaa kääntää nousua varten mahdollisimman suoraksi. Monessa splitboard-siteessä tämä onnistuu ilman työkaluja.
Splitboard-varusteet Suomen olosuhteisiin
Suomessa retkilautailua tehdään pääosin Lapissa. Kilpisjärven tunturit, Pallas-Ylläs ja Luoston alue ovat tavallisia kohteita, ja paras kausi ajoittuu maaliskuun lopulta toukokuuhun, kun valoa on pitkään ja lumi on asettunut. Etelän lähirinteet, kuten Talma tai Messilä, sopivat lähinnä siirtymien ja nousutekniikan harjoitteluun rinteen reunalla, jos keskuksen säännöt sen sallivat.
Kevään hanki tarkoittaa usein aamulla kovaa ja iltapäivällä pehmeää pintaa. Tällöin nousutukien käyttö vaihtelee päivän aikana enemmän kuin Alpeilla. Jos sitä teet paljon, nopeasti käännettävät tuet ovat tärkeämpi ominaisuus kuin muutama gramma painonsäästöä.
Siteiden lisäksi retkellä tarvitaan nousurautoja jäisiin kohtiin. Rautoja vertaillessa kannattaa varmistaa, että ne sopivat juuri omaan sidejärjestelmään, sillä kiinnitys vaihtelee merkeittäin. Vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi osastolta nousuraudat. Lumivyörypiippari, lapio ja sondi kuuluvat mukaan joka kerta, kun liikutaan rinnekeskuksen ulkopuolella.
UKK
Voiko splitboardiin asentaa tavalliset lumilautasiteet?
Voi, kun käytät erillistä adapterilevyä, joka kiinnittyy puck-järjestelmään. Ratkaisu on edullinen tapa kokeilla retkilautailua, mutta se on painavampi ja laskussa vähemmän jäykkä kuin varsinaiset splitboard-siteet.
Kuinka monta nousutuen korkeutta tarvitaan?
Kaksi korkeutta riittää suurimmalle osalle Suomen tunturimaastoista. Kolmas korkeus on hyödyllinen lähinnä hyvin jyrkissä nousuissa, joita Suomessa on vähän.
Miksi kantakoukku ei lukitu siirtymässä?
Lähes aina syy on kiinnityskohtaan jäätynyt lumi. Puhdista kisko tai puckit kaapimella ennen siteen paikalleen asettamista ja tarkista, ettei monon pohjaan ole jäänyt jääpaakkua.
Lopuksi: valitse sidokset siirtymien mukaan
Splitboardin sidokset kannattaa valita sen perusteella, miten ne toimivat kylmissä olosuhteissa ja paksut hanskat kädessä, eikä painon perusteella. Nousutukien pitää kääntyä sauvalla, kantakoukkujen lukittua varmasti ja siirtymän sujua samassa järjestyksessä joka kerta. Harjoittele siirtymä kotona ennen kautta, pakkaa varatapit mukaan ja anna nousutuen korkeuden seurata maastoa eikä mielikuvaa jyrkkyydestä.